Homo Neanderthalensis

Neandertalin ihminen on varhainen ihmislaji, joka kehittyi n. 130 000 vuotta sitten. Neandertalin ihmiselle keskeinen ominaispiirre oli rotevuus, jonka ansiosta se pystyi elämään kylmissäkin olosuhteissa. Nykyihmiseen verrattuna neandertalilainen oli hieman lyhyempi ja kömpelömpi. Lisäksi sillä oli hieman suuremmat aivot kuin nykyihmisellä, joka ei kuitenkaan ollut suoraan verrannollinen sen älykkyyteen. Neandertalin ihminen oli edeltäjäänsä etevämpi. Se kykeni käsittelemään tulta ja valmistamaan työkaluja omiin tarpeisiin, kuten metsästämiseen. Tämän vuoksi neandertalilainen pärjäsi luonnossa edeltäjäänsä paremmin. Lisäksi neandertalilaisella on ollut tutkimusten mukaan jonkinlainen kyky puhua mutta se ei kuitenkaan mahdollistanut minkäänlaisia keskusteluja.

Tutkimusten mukaan neandertalilaisen elinikä oli noin 30-40 vuotta. Kuitenkin havaintoja on jopa yli 50-vuotiaista yksilöistä. Esiintyvyys maapallolla oli sijoittunut Eurooppaan, Keski-Aasiaan, Etelä-Siperiaan ja Lähi-itään.

Neandertalin ihminen hävisi maapallolta noin 30 000 vuotta sitten. Syyksi arvellaan nykyihmisen, Homo sapiensin, ilmestyminen, joka olisi syrjäyttänyt edeltäjänsä monien kykyjensä ansiosta. Toiseksi syyksi on esitetty DNA-tutkimustuloksissa, että neandertalilaiset eivä olisi kuolleet sukupuuttoon vaan sulautuneet nykyihmiseen.