I Esihistoria ja pyyntikulttuurin aika


200 000 - 10 000 eKr.


1. Ihmisen varhaiset vaiheet

  • Ihminen alkoi erkaantua omaksi lajikseen n. 4 milj. vuotta sitten. Austalopithecus afarensis.
  • Ihmisen alkukoti on tämänhetkisten tietojen mukaan Afrikassa
  • Taustalla vaikuttivat muutokset ekosysteemissä. Vesialueet kuivuivat, maa alkoi kasvaa heinää, sademetsä muuttui savanniksi.
  • Muutos pakotti nousemaan kahdelle jalalle. Pystykäynti.
    Merkitys: vapautti kädet keräämään ruokaa ja käyttämään työkaluja.
  • n. 100 000 v.s. nykyihminen lähti Afrikasta ja levittäytyi muille mantereille. Eri puolilla maailmaa olevista ihmislajeista kehittyi rodullisesti omanlaisia.
  • 10 000 v.s. ihmisiä oli jo lähes kaikkialla maapallolla.
Homo Neanderthalensis

2. Elinkeinot

  • Keräily, metsästys, kalastus.
  • Piti tuntea kasvien ominaisuudet ja eläinten käytös. Vuodenkierto.
  • Ihminen eli tasapainossa luonnon kanssa, mutta sen armoilla. Uhkana petoeläimet, taudit, loukkaantumiset, vähäinen ravinto.
  • Kiveä työllistettiin ensin hakkaamalla, sitten hiomalla. Muita: savi, puu, luu, sarvi, nahka.
  • 10 000 vuotta sitten maapallon väestönmäärä n. 5 miljoonaa ja väestön keskimääräinen elinikä oli alhainen. (n. 25-30v)
  • Käännekohta: tulen kesyttäminen
    1 milj. - 500 000 vuotta sitten
  • Tulen avulla voitiin lämmittää asumukset, kypsentää lihaa, karkottaa petoja. Mahdollisti muuton kylmemmille seuduille.

3. Esihistorian ajan heimoyhteisö

  • Heimot tasa-arvoisia; yksilöiden väliset varallisuuserot olivat pienet. Johtajien valta perustui henkilökohtaisiin ominaisuuksiin - ei varallisuuteen.
  • Siirtyminen metsästykseen merkitsi sukupuolten välisen työnjaon syntyä. Naiset keräilivät, miehet metsästivät.
  • Jakoon vaikuttivat fyysiset ja biologiset tekijät. Esim. vauvojen hoitoa ja metsästystä oli hankala sovittaa yhteen.

4. Maailmankuva

  • Tietämys maailmasta ja luonnosta oli myyttinen, ei luonnontieteellinen.
  • Kokemukset ja uskomukset synnyttivät sääntöjä ja rituaaleja.
  • Henkiolennot ja haltiat tärkeitä ihmisille. Myös luonnonalueilla ja -paikoilla omat henkiolennot.
    Eläinlajeilla omat haltiansa. Uskomus: saalisonni niiden varassa.
  • Perimätieto eteni suullisena.

5. Esihistoriallinen aika Suomessa

  • Ensimmäiset asukkaat tulivat n. 8500 vuotta sitten.
  • 5000 v.s. kivikautisena aikana Suomen alueelle suomalaisurgilaisia pienissä ryhmissä.
  • Elinkeinona metsästys ja kalastus.

Käsitteitä:

Ekosysteemi: tietyn alueen elollinen ja eloton luonto.
Vuodenkierto: ihmiset seurasivat eläimiä ja niiden käytöstä vuodenaikojen vaihtuessa